Wonder(ful) näyttelyn teokset kytkeytyvät ihmettelyn teemaan. Valokuvat kertovat tarinoita ja muodostavat kysymyksiä: Kuka minä olen? Missä minä olen? Mistä minä tulen?
Näyttely esittelee kuusi esimerkkiä vahvasta esteettisestä prosessista. Taideteokset sukeltavat olemassaolon kysymyksiin, fokusoivat omaan perhehistoriaan ja tutkivat samalla omaa itseä. Miksi tämä kokoelma valokuvia ja videoita on niin ihmeellinen? Vastaus on selkeä ja liittyy opiskelijoiden syvään haluun selvittää ja visualisoida oma matka. Tämä näyttelyreitti vie katsojan moniin maantieteellisiin paikkoihin, mutta myös erilaisiin mentaalitiloihin. Näyttely esittelee ihmisyyden perustarvetta tutkia, olla utelias ja esitellä omia juuriaan.
Kaikille Aalto-yliopiston valokuvauksen maisteriopiskelijoille 2022 avoimen kutsun perusteella kuuden opiskelijan teokset kuratoitiin näyttelyyn. Näyttelyn on kuratoinut Outi Turpeinen, avustajana Edel O´Reilly. Graafinen suunnittelu: Miia-Mari Virtanen.
Juan Couderin teokset perustuvat hänen isoisänsä, arkkitehti Julio Garcia Lanzan, valokuviin, joita tämä otti malleistaan ja keskeneräistä töistään. Tämä kokoelma mustavalkovalokuvia, joka toisinaan herättää mielikuvia ja on toisinaan täysin selittämätön, johdatti Couderin unenomaiseen, hämärään ja mystiseen tilaan, jossa hän on tuntenut olevansa sekä kotonaan että eksyksissä. ”Hyödyntämällä tätä hämmennystä halusin luoda dialogin esi-isieni kanssa ja tuoda yhteen perheeni erilaiset luovat puolet yhdistämällä arkkitehtuuria ja valokuvausta.” Valokuvat ruokkivat muistoja, ja muistot muuttuvat jatkuvasti.
”Näin autiomaan isoisäni silmissä. Se oli pimeä, tuulinen ja hämärä. Taivaalla ei ollut tähtiä, joita seurata – oli vain jalanjälkiä hiekassa. Tein kartan omista jalanjäljistäni, sillä tuuli pyyhki pois isoisäni jäljet, kuten se lopulta pyyhkii myös omanikin. Löysin itseni perintönä saadusta tilasta, jossa läsnäoloni täytti tyhjyyden. Hiljaisuudessa pystyin kuulemaan oman ääneni kaikuvan kuin luolassa läikehtivä vesi.”
Daniella Grinbergin video koostuu viimeaikaisista ihmisen olemassaoloa käsittelevistä valokuvista ja ääniteoksista. Teoksessaan Grinberg tutkii Suomen saaristoa. Korviahuumaava sumusireenin ääni vääristää tilan tuntua. Raajat jäykistyvät ja muuttuvat painaviksi kylmässä äärettömyydessä.
Kaikki on paikallaan, täysin liikkumatta. Sinisessä ilmakehässä hämärä, valaistu ja kostea tuonela on pysähdyksissä sammaleen ja jäkälän alla. Saaren katsominen tuntuu siltä kuin olisi eksyksissä suuressa maassa – kaukana jossakin ilman kieltä tai suuntaa. ”Uneksin tästä tulevaisuuden paikasta tietämättä sen vanhaa nimeä ja odotan maailman syntymistä.”
Ella Kiviniemen teokset ovat saaneet innoitusta Etelä-Pohjanmaan maaseudulla sijaitsevasta Härmästä, joka oli hänen äitinsä kotipaikka. Kiviniemeä kiehtoo vahva paikallisidentiteetti, ja hän pyrkii vahvistamaan yhteyttään alueeseen. Härmäläiset ovat kovia, itsenäisiä ja ylpeitä tekemisistään. Alue on kuuluisa isoista tasaisista pelloistaan eli lakeuksista, ja 1800-luvulla aluetta hallinneiden väkivaltaisten puukkojunkkareiden eli häjyjen muisto elää yhä vahvana. Härmäläisessä kulttuurissa historiaa eletään yhä uudelleen nykyhetkessä.
Karu kulttuuriperintö kätkee sisäänsä kuitenkin myös pehmeämmän puolen. ”Se on kuin toinen maailma, jonka löysin tarkastelemalla aluetta kameran linssin läpi: universumi, joka paljastuu pieninä mutta kirkkaina näkyinä, pastellinsävyisinä hetkinä ja ajan kerrostumina. Noissa näyissä näen omat juureni.” Tarinoiden muokkaamat identiteetit auttavat meitä luomaan elämää ja itsemme. Valokuvat ovat henkilökohtaisia tulkintoja esi-isien maasta, kokoelma pieniä ihmeitä ja matkoilla koettuja seikkailuja. Ne ovat löytöretkiä.
Lyydia Osaran kokeellinen valokuvakokoelma syntyi hänen oman sisäisen kokemuksensa innoittamana. Osaran teokset ovat osa hänen pyrkimystään esittää näkymättömiä tunteita näkyvässä muodossa. Mielenterveysongelma on usein vahvasti läsnä hänen elämässään, joten tunteiden vangitseminen ja niiden esittäminen toimii puhdistavana harjoituksena.
Osara uskoo, että erityisesti abstrakti taide pystyy tarjoamaan katsojalle apua pelkästään katselun avulla. Hän toivoo töidensä toimivan puhdistavana harjoituksena niin hänelle itselleen kuin myös katsojalle.
Miia-Mari Virtasen teokset ovat kaksi suurta valokuvaa hänestä itsestään. Teoksissaan Virtanen seuraa ihmisten yhteistä elinehtoa, sydämensykettä, ja käyttää omaa kehoaan kuvatakseen olemassaolon haureutta. Virtanen lähestyy ihmisen tietoisuutta tutkivasta näkökulmasta yhdistellen valokuvausta ja digitaalista kuvankäsittelyä lääketieteelliseen kuvantamiseen sekä mittaus- ja nauhoitustekniikoihin. Hän tarkastelee omaa sisintään löytääkseen ohikiitävät ja piilossa olevat elementit.
Virtanen hyödyntää visuaalista, numeerista ja tekstimuotoista fysiologista dataa. ”Käyn itseäni koskevat tiedot huolellisesti läpi ja rekonstruoin ne luodakseni uuden visuaalisen kokonaisuuden. Luon dialogia olemassaolon aineellisten ja aineettomien kerrostumien välille yhdistelemällä ihmisen ja koneen tekemiä tulkintoja.”
Yujie Zhou tarkastelee teoksissaan neljää naissukupolvea Kiinassa. Yujie ilmentää sosiaalisten roolien ja elinolojen muutoksia käyttämällä omaa perhettään esimerkkinä. Vaikka yhteiskunta määrittelee naiset tytöiksi, vaimoiksi, äideiksi ja isoäideiksi, jokaisella naisella on rikas elämä heille annettujen roolien ulkopuolella. Naisten elämistä voi nähdä eri aikakausien historiallisia hetkiä ja elämänkokemuksia.
Teokset pyrkivät torjumaan stereotyyppistä kuvaa eri-ikäisistä naisista ja tutkimaan naisten omien elämänkokemuksien ja valtavirtaisen historiankerronnan välistä suhdetta. ”Tämä on prosessi, jossa kolme viimeisintä sukuni naissukupolvea ja minä etsimme itseämme ja tarkoitustamme”.
