MUOTOILUN UUSI SYDÄN:
HUONEKALUJEN SUUNNITTELIJOISTA KESTÄVÄN TULEVAISUUDEN RAKENTAJIKSI
1951: Milanon ihme nosti suomalaisen muotoilun maailman parhaimmistoon
Ihme ei syntynyt tyhjästä. Riemuvoiton rakensivat Taideteollisuusoppilaitoksen kasvatit.
Suomalaisen muotoilun läpimurto oli vähällä kaatua alkuunsa. Suomi oli vuonna 1951 kutsuttu kilpailemaan aikansa merkittävimpään taideteollisuusnäyttelyyn Milanoon, mutta ongelmana oli rahoitus. Sodista toipuvassa maassa valtio, yritykset ja muotoilijat arastelivat messuja, joiden hyödystä ei ollut taetta.
Näyttelyn komissaarin, pian Taideteollisuuskeskuskoulun taiteelliseksi johtajaksi nimitettävän Tapio Wirkkalan, ensimmäinen koitos oli yhdistää taideteollisuuden kenttä ja haalia kasaan tarvittava tuki. Pieni näyttelytyöryhmä pääsi matkaan lyhyellä varoitusajalla.
Milanon Palazzo dell’Artessa esiteltiin lähinnä kotimaista taidekäsityötä: muun muassa Wirkkalan, Rut Brykin ja Toini Muonan uniikkeja lasi- ja keramiikkaesineitä sekä Alli Koroman ja Dora Jungin taidetekstiilejä. Sarjatuotantoa edustivat Alvar Aallon jakkarat, Ilmari Tapiovaaran Domus-tuolit ja Lisa Johansson-Papen valaisimet.
Vaatimattomista lähtökohdista syntyi ennenkokematon menestys. Suomalaiset voittivat triennaalissa kuusi Grand Prix’ta, kuusi kultamitalia, seitsemän hopeaa ja kolme kunniadiplomia. Kansainvälinen lehdistö hullaantui, ja amerikkalainen House Beautiful -lehti valitsi Wirkkalan lentovanerisen vadin maailman kauneimmaksi esineeksi.
Menestys hyödynnettiin täysimääräisesti niin maailmalla kuin kotimaassa. Suomessa sodasta ja pulavuosista toipuva kansa janosi sankareita, ja se sai Wirkkalan, Timo Sarpanevan sekä Kaj Franckin.
”Muotoilu iskostui menestysten kautta kansakunnan tietoisuuteen ja nosti itsetuntoa. Ymmärrettiin, että olemme maailmassa todella hyviä juuri tässä”, sanoo Taideteollisen korkeakoulun pitkäaikainen rehtori Yrjö Sotamaa.
Menestys liitti Finnish Designin osaksi Scandinavian Designia. Sillä oli suuri merkitys kylmän sodan ulkopolitiikassa, jossa Suomi halusi näyttäytyä osana länsiblokkia.
Kilpailumenestyksestä rankingien kärkeen
Vaikka vuoden 1951 triennaalivoitto nimettiin Milanon ihmeeksi, se ei syntynyt tyhjästä.
Taideteollisuuskeskuskoulu ruokki opiskelijoidensa intuitiivista ajattelua ja taiteellisuutta. Taiteellisten johtajien Arttu Brummerin ja Tapio Wirkkalan pedagogiikka kantoi hedelmää, kun 1951 triennaalin palkituista yhtä lukuun ottamatta kaikki olivat Taideteollisuuskeskuskoulun kasvatteja.
1960-luvulla muotoilu alkoi muuttua. Sankarimuotoilijoiden henkilökulttia kritisoitiin, ja sosiaalisen tiedostamisen myötä muotoilu alettiin ymmärtää laajemmin kuin esineinä, joiden kauneudesta voidaan kilpailla. Näyttelyt ja kilpailut ovat menettäneet entisen merkityksensä hyvän maun mittareina. Niiden sijaan Sotamaa korostaa Aalto-yliopiston menestystä kansainvälisessä vertailussa.
”On kova juttu, että olemme saavuttaneet korkealle arvostetun kansainvälisen aseman muotoiluosaamisen kehittämisessä. Sitä voi pitää tämän ajan vastaavana saavutuksena. Sen perustana on kaikki se pitkäjänteinen systemaattinen työ, jota on tehty 1950-luvulta alkaen.”
Teksti: Miisa Pulkkinen
Kirsi Niinimäki: ”Olemme etunenässä tekemässä muutosta”
Muotoilun professori Kirsi Niinimäki ratkoo planeetanlaajuista haastetta: tekstiiliteollisuus täytyy muuttaa kestäväksi, tasapainoiseksi järjestelmäksi. Muutos tapahtuu niin vaatekaapeissa kuin EU:n neuvottelupöydissä.
Vuonna 2020 professori Kirsi Niinimäen johtama kansainvälinen tutkijaryhmä julkaisi hätkähdyttäviä lukuja.
Tekstiiliteollisuus tuottaa 10 prosenttia maailman vuotuisista hiilidioksidipäästöistä. Se käyttää neljä prosenttia maailman makeasta vedestä ja 16 prosenttia kaikista torjunta-aineista. 35 prosenttia merten mikromuovista on peräisin tekstiiliteollisuudessa.
Arvostetun Nature Reviews -julkaisun artikkeli ylitti uutiskynnyksen ympäri maailmaa ja etenkin Isossa-Britanniassa, jonka asukkaat ovat Euroopan suurimpia pikamuodin kuluttajia. Heräsi keskustelu muodin ja tekstiiliteollisuuden ilmastovaikutuksista ja siitä, kuinka pysäyttää huono kehitys.
”Meidän ei pidä ainoastaan katsoa ympäristövaikutuksia vaan tutkia sitä, kuinka saamme systeemin parempaan balanssiin”, sanoo Niinimäki, joka työskentelee Aallon muotoilun laitoksen Fashion/Textile Futures -tutkijaryhmän johtajana ja monitieteellisen FINIX-hankkeen apulaisjohtajana.
Vaihtoehtoisia tulevaisuuksia
FINIX kehittää Suomeen tekstiilituotannon ja -kulutuksen järjestelmää, joka edistää kestävää kehitystä koko maailmassa. Muutos syntyy kolmella tasolla.
Mikrotasolla kehitetään uusia materiaaleja ja teknologioita niiden kierrättämiseen. Elinkaarihallintaa on muun muassa vaatteeseen kehitettävä koodi, joka avaa tiedot sen hankintaketjusta. Strategisella tasolla kehitetään bisnes- ja designstrategioita sekä politiikan tutkimusta. Tutkitaan esimerkiksi, millaisen järjestelmän kuitujen kierrättäminen vaatii onnistuakseen. Kolmas taso on yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttavuus. Niinimäki on osallistunut esimerkiksi EU:n Vihreän kehityksen ohjelman ja ekodirektiivin kehittämiseen.
Kun ratkottavana on ilmastonmuutoksen kaltainen kohtalonkysymys, muotoilu voi avata ja näyttää vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Professori Julia Lohmann on herättänyt merilevästä rakennetuilla installaatioillaan keskustelua mertensuojelusta Davosin talousfoorumissa ja New Yorkin MoMassa saakka. Muotoilu on mukana myös Aallon poikkitieteellisessä Bioinnovaatiokeskuksessa, joka vauhdittaa siirtymää kierto- ja biotalouteen.
FINIXissä on muotoiltu tulevaisuuden vaatteiden prototyyppejä yhdistämällä tutkimuskumppaneiden dataa ja yrityskumppaneiden materiaaleja.
”Teemme trendejä. Olemme etunenässä tekemässä muutosta, mitä yrityksetkin pitävät arvokkaana.”
Systeeminen muutos etenee, kun kuluttajat tekevät vastuullisia vaatevalintoja. Se loikkaa eteenpäin, kun Suomeen syntyy yhä uusia teknologioita tekstiilijätteen kierrättämiseen. Tarvitaan monia samanaikaisia kehityskulkuja.
”Tapahtumassa on iso murros – ei pelkästään ihmisten arvomaailmassa, vaan myös teollisuuskäytänteissä. Sitä murrosta haluamme olla tekemässä ja tukemassa.”
Teksti: Miisa Pulkkinen